Muutto

 Päätin vaihtaa yksiöni isompaan yksiöön. Tuosta vain. Ja vaikka olen kironnut viimeisen kuukauden aikana kaikkea mitä muuttoon liittyy, en ole katunut. Totuus yksinkertaisesti oli, että ei näillä jaloilla kolmanteen kerrokseen ikuisesti kiivetä. 

Aloitin tavaroiden pakaamisen jo kesäkuussa. Heinäkuun olen kulkenut kahden asunnon väliä, kantanut tavaroita ja siivonnut. Ja yhtä nopeasti kuin päätin vaihtaa asuntoa, otin myös pari kämppäkaveria. Vanhassa asunnossa oli yksi huono puoli, ei lemmikkejä. Joten mitäpä teen heti kun vaihdan asuntoa? Luokseni muuttaa kaksi kissaa. Ja en ole katunut. Omat kissani ovat asuneet 50km päässä ja niiden näkeminen on aina ollut kotona käymisen iloisin asia (älkää kertoko äidille...).

Olen rampannut kolmannesta kerroksesta kädet täynnä kasseja ja laatikoita, pakottanut isäni ja siskoni auttamaan. Ystäväni onneksi tarjoutui, joten pakottaa ei tarvinnut. Ilman heitä olisin suoraan sanottuna ollut kusessa. Polveni ovat olleet kaksi viikkoa putkeen kipeät, mutta olen hammasta purren raahannut tavaroita ja samalla ollut töissä. Kesäloma vasta edessä, jolloin pääsen viimeistelemään sisustusta ja järjestelemään tavarat oikeasti miten haluan, nyt tuntuu, että tungen mihin vain saan mahtumaan.

Olen onnellinen. En kadu. Työmatka lyheni huomattavasti (ihan kuin se olisi ollut pitkä muutenkaan). Ystävät lähempänä. Kissat. Kuntoportaat vieressä (vaihdan siis kiipeämisen asuntooni ramppaamiseen kuntoportaissa). Ikkunani alta lähtee polku pururadalle. Minulla on sauna.

Yksiöni kasvoi, ja sain elämääni kaksi ihanaa karvakasaa, jotka tervehtivät minua pitkän työpäivän jälkeen. Okei, haluavat enemmän ruokaa kuin seuraani, mutta saahan sitä toivoa. Tällä hetkellä toinen makoilee sängyllä selkäni takana ja toinen kirjahyllyn päällä. Odottavat nukkumaan menoa.

Joten,

hyvää yötä toivottaen

Senni